sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Glitterkärkiä

Tässäpä peräti kahdet kynnet viikonlopulta. Mä olin tosiaan taas kurssittelemassa, tälläkertaa vuorossa oli kynsipuolelta geelikynsien hoito ja koristelu. Mä tajusin vasta kotona, että tuo koristeluosuus ei juurikaan sisältänyt opastusta, mikä oli ehkä pikkiriikkinen pettymys. Varmasti olisi neuvottu jos olisin hoksannut kysyä, mutta enhän minä tyhmänä hoksannut, kun oli niin kiire päästä kokeilemaan uusia koristusvälineitäni.

Ensin pikkusiskoni kynnet. Hän oli mukana reissussa koekaniinina. Pohjalla on ranskalainen geelaus muoteilla, ainoastaan toiseen etusormeen (kuvassa vasemmalla) piti laittaa tippi, kun se oli niin nysäksi jotenkin mystisesti kutistunut.

Vaikka mä olen itsekin turhan laiska öljyämään kynsinauhojani, kun harvoin jaksan/viitsin/muistan, sai tämä näky jopa mut lupaamaan ottaa seuraavaan tilaukseen mukaan yhden ylimääräisen kynsinauhaöljyn siskolle, ja tulinpahan jotain mörisseeksi repimisen lopettamisestakin.

Selvennettäköön nyt vähäsen, että merkkaamalla jonkun postauksen tunnisteella Geelikynnet, tarkoitan juurikin tällaisia geeliin upotettuja koristuksia. Koska jos ihan tarkkoja ollaan, ei mun omatkaan kynnet ihan luomut enää ole... Kaikki pituus on kyllä omaa, mutta geelasin ne töitä ajatellen. Jos vaikka pysyisivätkin tässä pituudessa, kun ne taas alkavat. Ja on hurrjan kätevää, kun lohkeaman/repeämän takia ei tarvitse nysvää kynttä lyhyemmäksi, vaan sen voi paikata :)

Innostuin tuosta glitteristä niin paljon, että tahdoin itsellenikin glitterkärjet. En kuitenkaan samalla keltaisella, joten jäljelle jäi vaan se toinen, isohippuisempi vaihtoehto.

Ja ettei liian vaatimattomaksi menisi, piti saada rajata glitterit vielä strasseilla! Tarkoitus oli ensin käyttä vain pyöreitä, mutta koska mun strassivarasto alkaa osoittaa rajallisuuttaan, piti ottaa kukkaset kavereiksi. Olisi varmaan korkea aika tutustua Ebayn ihmeelliseen maailmaan. Söpösti muuten mulla venelakkaa rystysissä, en ollenkaan huomannut kuvaa ottaessa tai käsitellessä!

Nämä olisivat varmaan aikalailla siistimmät, jos olisin asetellut jokaisen hippusen erikseen, mutta käyhän se näinkin. Tästä nyt näkeekin jo sen, että geelit on pikkuhiljaa aikalailla huollon tarpeessa. Kaipa se on pakko tehdä, kun seuraavalla kerralla vaihtaa koristelut.

Tarvikekuvaa ei tälläkertaa ole, kun ainut käyttämäni lakka oli omissa kynsissä Maybellinen 4 Strong mint matattuna Isa doran mattalakalla. Ja molemmilla läjä glitteriä ja strasseja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...